Tänään ei ole löytynyt kumpaakaan. Olen aloittanut useamman asian, mutta kaikki jääneet kesken. Aamupäivällä itkin ja päivällä iltaa kohti en tuntenut kuin ahdistusta ja epävarmuutta.
Kokeilin katsoa elokuvaa, olen katsonut samaa elokuvaa pätkissä jo useamman tunnin tänään mutta nyt jo päässyt yli puolenvälin.
Mitä on onnellisuus? onko se sitä että elämän osa-alueilla on tasapaino eikä mitään ole liikaa eikä liian vähänkään.
Mitä jos ei tarvitsisi huolehtia arjesta, muut hoitaisivat sen taloudellisesti,mutta silti olisi aivan hukassa ja tuntuisi että jokin on pahasti vialla.
Tänään olen ollut enimmäkseen masentunut, hyvin vaikea on ollut hymyillä ja kulkea suorassa. Kuitenkin olen nauranut ja huumorintaju ollut tallella.
Huomenna voi olla hyvä päivä, toivon että olisin hyvällä tuulella ja energisempi mutta kun en voi tietää mistään päivästä olenko aivan maassa vai hypomaaninen tai sekaisin molempia.
Kolme viikkoa vielä, niin pääsen lääkärille.